#180 Matkapäiväkirja: Valloittavaa vieraanvaraisuutta

Ensimmäinen reissuviikko oli takana ja viikonloppu oli alkamaisillaan. Majoituimme Sastamalassa isäni serkun sekä hänen vaimonsa kotiin. Vaarini on aikoinaan Sastamalan alueelta lähtöisin ja pienenä vierailimme Sastamalassa vähintään joka kesä tapaamassa sukulaisia. Nyttemmin on aika jättänyt monesta ja vaarin kotitalokin lähes raunioitunut pystyyn, mutta yritän pitää yhteyttä vielä näihin muutamiin seudulla asuviin sukulaisiin.

Olikin erinomaista, että isäni serkku ja hänen vaimonsa halusivat majoittaa meidät kotiinsa. Heillä on ihana omakotitalo isolla pihalla. Saimme oman makuuhuoneen, johon mahduimme hyvin nukkumaan ja lapsilla oli tilaa juosta turvallisella pihalla. Heti saavuttuamme oli ruoka laitettu valmiiksi. Vaikka ravintoloissa on mukava syödä, niin viikon ravintolaruokailun päälle oli ihana saada kunnon kotiruokaa. Ilta meni mukavasti istuskellen ja kuulumisia vaihdellen.

Lauantaina 3.6. saimme herätä valmiiseen aamupalapöytään. Aamupalan jälkeen lähdimme tapaamaan sukumme vanhinta, 91-vuotiasta vaarini veljeä. Hän on veljeksistä viimeinen elossa oleva. Viimeisimmästä vierailusta vaarin veljen Topin kotitalolla oli kulunut useampi vuosi. Siellä vanha puutalo seisoi kuitenkin ihan saman näköisenä kuin ennenkin.

Sisään ei kuitenkaan ollut asiaa, kuten entisaikoina. Ovi oli visusti lukossa ja ennen kuin Topi uskalsi ovea avata, piti käydä keittiön ikkunassa näyttäytymässä. Yksinasuva vanhus oli joutunut liian monta kertaa erinäisten tunkeilijoiden uhriksi.

Toimintakyvyltään rajoittuneen vanhuksen elämä vanhassa rintamamiestalossa oli surullista katseltavaa. Kulku ilman rollaattoria oli mahdotonta, mutta esimerkiksi kylpyhuone sijaitsi kellarissa, johon oli kuljettava ulkokautta useampia rappusia pitkin. Kahvikupillinen hupeni lautaselta ryystäen, kunhan lautasen alla oli niin paljon koroketta, että juominen lautasen ylle kurottamalla onnistui – ilman käsiä. Kaksi kertaa päivässä käy hoitaja pyörähtämässä ja ruoka jätetään oven taakse. Kylässä ei käy kukaan. Ei edes toinen elossa olevista lapsista, joka asuu 200 metrin päässä.

Mutta mihin hän omasta kodistaan lähtisi. Kodistaan, jossa hän on tällä viikolla asunut 50 vuotta. Kodistaan, jossa hän on kasvattanut lapset ja jossa on kasvanut myös lapsenlapset. Kodistaan, johon hän on toisen lapsen ja vaimonsa kuoleman jälkeen kuitenkin päättänyt jäädä.

Vaikka tapaaminen lämmitti mieltä ja oli ihana tavata Topia pitkästä aikaa, päällimmäisenä tunteena oli kuitenkin suru. Suru siitä, miten vanha ihminen joutui elämään yksinäistä ja turvatonta elämää omassa kodissaan. Ihminen, joka on ollut turvaamassa maamme itsenäisyyttä jo aivan liian nuorena ja omalta osaltaan ollut rakentamassa tätä yhteiskuntaa, jossa me saamme turvallisin mielin elää. Kun voisi suoda turvalliset ja onnelliset viimeiset vuodet myös hänelle. Tuntui niin väärältä.

Vierailulla vierähti useampi tunti. Illalla grillailimme ja nautiskelimme aurinkoisesta illasta pihamaalla. Sunnuntaina nautimme vielä mahtavan aamupalan ja maukkaan lounaan ennen kuin oli aika jatkaa matkaa kohti Poria. Porissa olimme iltapäivällä ja päivällisen nautimme hotellin yhteydessä olevassa Amarillossa. Yritimme etsiä Porista jotain muuta ravintolaa, mutta lähes kaikki olivat sunnuntai-iltana kiinni tai juuri menossa kiinni.

Päivän kilometrit: 77.

#179 Matkapäiväkirja: Viihtymistä Vaasassa

Olin ensimmäistä kertaa Vaasassa ja kaupunki vakuutti ainakin minut. Liikaa en ehtinyt kaupungissa töiden takia pyörimään, mutta muu perhe sitäkin enemmän. Torstaina (1.6.) söimme koko perhe yhdessä runsaan aamiaisen ja minä lähdin ajamaan kohti asiakastapaamisia. Minulla oli kaksi eri tapaamista muutamassa pienemmässä kunnassa Vaasan lähistöllä. Ajelua kertyi reilu 150 kilometriä, kahvia kului useampi kupillinen ja toisen asiakkaan luona tuli herkuteltua leivonnaisella jos toisella.

Tässä työssä on hauska huomata, kuinka eri tavalla ihmiset ottavat vieraita vastaan. Jotain ei kiinnosta tapaaminen sen vertaa, että kertoisi esimerkiksi toimiston muuttaneen edellisellä viikolla, vaikkei tietoa löydy vielä mistään. Voi myös olla, ettei asiakas juuri katsettaan koneesta irrota ja tapaaminen on väkinäistä yksinpuhelua. Toinen ääripää on Vaasan lähistöllä tapaamani rouva, joka soitteli jo edellisenä päivänä kyselläkseen, tarvitsenko kyytiä juna-asemalta tai jostain muualta. Tapaaminen oli lämmin ja ystävällinen ja rouva oli kaiken lisäksi tilannut täytekakun ja täytetyt sämpylät läheisestä leipomosta minua varten. On se jossain määrin mukavampi jutustella, kun tietää, että toinen arvostaa tapaamista sen verran, että voi tuntea itsensä tervetulleeksi.

Työpäivän ajan Jii ja lapset olivat tutustuneet Vaasan eri leikkipuistoihin. He kävivät myös jossain pizzalla syömässä lounaan. Koko päivä oli aurinkoinen ja samaan aikaan viestit Etelä-Suomesta kertoivat, että räntää sataa taivaan täydeltä. Koko viikon meillä oli ollut pelkkää auringonpaistetta kaupungista toiseen ja samaan aikaan kotikaupungissa rikottiin sade- ja kylmyysennätyksiä. Palattuani hotellille Jii lähti Aman kanssa saunaosastolle pulikoimaan ja minä lähdin Olian kanssa kauppaan. TV:stä oli illalla tulossa Vain elämää, joten ostin iltaherkut hotellihuoneeseen ja lopulta nautiskelimme hyvästä musiikista tapasherkkujen kera.

Perjantai 2.6. valkeni harmaana, mutta yhdessä nautitun aamupalan aikana ripottelu loppui ja aurinko alkoi kurkistella pilven takaa. Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat ja luovutimme huoneen. Lähdimme ajamaan kohti Sastamalaa, joka oli viikonlopun majoituskohteemme. Välissä pysähdyimme Kristiinankaupungin lähelle pieneen pitäjään, jossa hoidin jälleen yhden asiakastapaamisen. Jii ja lapset viihtyivät tapaamisen ajan paikallisella ABC:lla lounaan ja leikkien merkeissä.

Illalla olimme kuuden aikoihin perillä Sastamalassa. Viikonloppu oli vapaa-aikaa ja seuraava etappi sunnuntai-iltana Porissa. Viikonlopun kuulumisista paremmin seuraavassa tekstissä!

Päivän kilometrit: 296.

#178 Matkapäiväkirja: Valuen kohti Vaasaa

Kokkolasta matkamme jatkui kohti Vaasaa. Lähdimme Kokkolasta 13.45 ja ajoimme käymään läheisen sukulaisen haudalla, joka sijaitsee Kokkolassa. Ajopäivä oli kevyt, joten päätimme ajella rantateitä auringonpaisteesta nautiskellen. Ajoimme tietä 749, joka kulkee pitkin Pohjanlahden rannikkoa Kokkolasta Pietarsaareen. Ilma oli mahtava ja lapset nukkuivat takapenkillä tyytyväisinä.

Lapset heräilivät vasta hetken matkaa ennen Vaasaa ja sopivasti eteemme ilmestyi taukopaikka: Tesses Cafe. Mukavalla paikalla oleva ruokapaikka tarjosi monipuolista ja hyvää ruokaa. Mukavan pysähdyksen jälkeen jatkoimme loppupätkän Vaasaan. Rauhallisesta tahdista johtuen olimme perillä vasta kuuden aikoihin.

Vaasassa majoituimme Original Sokos Hotel Royal Vaasaan. Huoneemme oli hotellin toisella puolella eli kuljimme respasta maanalaista käytävää hotellin toiseen osaan. Sokos Hotel Royalissa oli mahtava saunaosasto hotellin ylimmässä kerroksessa. Illalla kävimme pulikoimassa ja saunomassa kerrankin koko perheen voimin. 

Päivän kilometrit: 186.