#179 Matkapäiväkirja: Viihtymistä Vaasassa

Olin ensimmäistä kertaa Vaasassa ja kaupunki vakuutti ainakin minut. Liikaa en ehtinyt kaupungissa töiden takia pyörimään, mutta muu perhe sitäkin enemmän. Torstaina (1.6.) söimme koko perhe yhdessä runsaan aamiaisen ja minä lähdin ajamaan kohti asiakastapaamisia. Minulla oli kaksi eri tapaamista muutamassa pienemmässä kunnassa Vaasan lähistöllä. Ajelua kertyi reilu 150 kilometriä, kahvia kului useampi kupillinen ja toisen asiakkaan luona tuli herkuteltua leivonnaisella jos toisella.

Tässä työssä on hauska huomata, kuinka eri tavalla ihmiset ottavat vieraita vastaan. Jotain ei kiinnosta tapaaminen sen vertaa, että kertoisi esimerkiksi toimiston muuttaneen edellisellä viikolla, vaikkei tietoa löydy vielä mistään. Voi myös olla, ettei asiakas juuri katsettaan koneesta irrota ja tapaaminen on väkinäistä yksinpuhelua. Toinen ääripää on Vaasan lähistöllä tapaamani rouva, joka soitteli jo edellisenä päivänä kyselläkseen, tarvitsenko kyytiä juna-asemalta tai jostain muualta. Tapaaminen oli lämmin ja ystävällinen ja rouva oli kaiken lisäksi tilannut täytekakun ja täytetyt sämpylät läheisestä leipomosta minua varten. On se jossain määrin mukavampi jutustella, kun tietää, että toinen arvostaa tapaamista sen verran, että voi tuntea itsensä tervetulleeksi.

Työpäivän ajan Jii ja lapset olivat tutustuneet Vaasan eri leikkipuistoihin. He kävivät myös jossain pizzalla syömässä lounaan. Koko päivä oli aurinkoinen ja samaan aikaan viestit Etelä-Suomesta kertoivat, että räntää sataa taivaan täydeltä. Koko viikon meillä oli ollut pelkkää auringonpaistetta kaupungista toiseen ja samaan aikaan kotikaupungissa rikottiin sade- ja kylmyysennätyksiä. Palattuani hotellille Jii lähti Aman kanssa saunaosastolle pulikoimaan ja minä lähdin Olian kanssa kauppaan. TV:stä oli illalla tulossa Vain elämää, joten ostin iltaherkut hotellihuoneeseen ja lopulta nautiskelimme hyvästä musiikista tapasherkkujen kera.

Perjantai 2.6. valkeni harmaana, mutta yhdessä nautitun aamupalan aikana ripottelu loppui ja aurinko alkoi kurkistella pilven takaa. Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat ja luovutimme huoneen. Lähdimme ajamaan kohti Sastamalaa, joka oli viikonlopun majoituskohteemme. Välissä pysähdyimme Kristiinankaupungin lähelle pieneen pitäjään, jossa hoidin jälleen yhden asiakastapaamisen. Jii ja lapset viihtyivät tapaamisen ajan paikallisella ABC:lla lounaan ja leikkien merkeissä.

Illalla olimme kuuden aikoihin perillä Sastamalassa. Viikonloppu oli vapaa-aikaa ja seuraava etappi sunnuntai-iltana Porissa. Viikonlopun kuulumisista paremmin seuraavassa tekstissä!

Päivän kilometrit: 296.

#165: Viikonloppu yhtä juhlaa

Kulunut viikonloppu on ollut juhlantäyteinen. Perjantaina oli Jiin syntymäpäivä. Jii täytti 32 vuotta. Omat synttärini olivat vappuaattona ja mittariin tuli sama luku. Meillä on siis tasan 12 päivää ikäeroa. Voi kuulostaa merkityksettömän pieneltä, mutta mahdollisissa ristiriitatilanteissa se on usein keskustelun päättävä argumentti: ”Hei, kumpi meistä on vanhempi ja tietää todennäköisesti tästäkin asiasta elämänkokemuksensa perusteella enemmän?” 😃 Nämä 12 päivää ovat muodostuneet jo vähän vitsiksi meidän kesken.

Omat juhlani sujuivat rauhallisesti perhepiirissä. Ainoat toiveeni oli viettää aikaa rakkaiden kanssa ja saada Ässä-siskon leipoma kakku. Molemmat toiveeni toteutuivat, kun lähdimme vapun viettoon äidin luokse ja seuraan liittyivät vielä Ässä, isäni sekä Zara-sisko. Ama ja Ässä leipoivat ihanan perinteisen mansikkakakun ja päivä oli täydellinen. Jäimme vielä äidin luokse yöksi ja ihanaa yhdessäoloa oli aina seuraavaan aamuun asti, kun Ässäkin koirineen majoittui äidin nurkkiin. Vappupäivänä järjestimme vappubrunssin kotona ja pari ystäväperhettä tuli kylään. Koko vappu oli erityisen onnistunut. 

Vappugrillailut ja synttärikakku: 

Vappubrunssi: 

Kuluneella viikolla äiti kysyi lapsia yökylään perjantaiksi, joten puitteet Jiin synttärijuhlille olivat erinomaiset. Vanhuudesta, väsymyksestä ja loppuviikon omasta heikosta olosta johtuen synttärijuhlinta jäi kuitenkin kokonaan väliin. Ilta meni käytännössä kokonaan kotona viikkosiivousta tehden. Loppuillasta valmistin kuitenkin vielä synttäri-illallisen sankarille ja siinäpä se juhlapäivä meni. Mikä onnenpotku se nuorempana olikaan, jos virallinen synttäripäivä sattui osumaan viikonloppuun. Itselläni ei tosin tätä ongelmaa ole koskaan ollut, kun vapun ansiosta synttäripäivää seuraavan päivän on aina saanut levätä. 

Jiin synttäri-illallinen: parsacarbonara, grillijuusto rucolalla ja balsamicolla, mutakakku vaniljajäätelöllä

  

Lauantaina söimme rauhassa aamupalan ja lähdimme hakemaan lapsia äidin luota. Pikaisen lounaan jälkeen lähdimme kummipoikamme Aaron synttärijuhlille. Aaro on syntynyt samana päivänä kuin Jii eli 12.5. Synttärit järjestettiin HopLopissa discoteemalla. Ideana HopLop-synttärit ovat mielestäni loistavat. Ainakin huomattavasti terveellisemmän oloinen vaihtoehto kuin omasta lapsuudesta tutut Mc Donald’s -synttärit.

Itseäni hämmästytti synttärivaihtoehtojen epäterveellinen tarjoilu, joka on kaiken lisäksi pakollinen osa juhlintaa. Juhlien järjestäjän on ostettava osallistujille tarjoilu, mutta vaihtoehdot ovat pelkkää rasvaa ja sokeria: popcornia, mehua, karkkia, jäätelöä, nakkeja, ranskalaisia, nuggetteja. Joku vaihtoehto sisälsi sentään lisäksi hedelmiäkin. Onneksi monituntinen riehuminen sentään vähän kompensoi tilannetta. Tarjoiluvaihtoehdot ovat mielestäni tarjontaan nähden myös todella hintavat. Kate on niiden osalta ainakin HopLopilla kunnossa.

HopLop-synttärit voisivat olla omien lastenkin kohdalla varteenotettava vaihtoehto, jos tarjoiluihin tulee jossain kohtaa monipuolisuutta. Aaron juhlat olivat kuitenkin vieraan näkökulmasta onnistuneet ja oli ihana nähdä kummipoika elementissään seikkailuratoja pitkin viilettäessään. Jii lähti kesken juhlien pelaamaan ja jäin ”yksin” lasten kanssa. Täytyy sanoa, että muutama tunti 1- ja 3-vuotiaiden perässä puuskuttamista kävi kyllä vuoden urheilusuorituksesta. Aivan uskomatonta, miten sadasosasekunnissa voi hukata lapsen sinne vaahtomuovien valtakuntaan. Ja kohta se jo juokseekin täysin vastakkaisesta suunnasta syliin iloinen puna poskillaan ja häviää yhtä nopeasti toiseen suuntaan.

Synttäreiden jälkeen jatkoin lasten kanssa äidin luokse, jossa grillasimme ja jäimme lopulta taas vaihteeksi äidin luokse yöksi. Jii lähti pelin jälkeen kotiin saunomaan ja pelaamaan pleikkaria muutaman kaverin kanssa synttäreitään juhlistaen. Nyt olemme taas koko porukalla äidin luona valmiina juhlistamaan äitienpäivää.

Nyt on myös aika sulkea kone. Ama ilmoitti, että tämä ei ole mikään äitienpäivä, jos vain teen töitä. Selitin, etten tee töitä vaan kirjoitan blogia. Aman ilme kertoi kuitenkin kaiken: lapsen silmissä on ihan sama mitä koneella teen, se on hänen huomiostaan pois. Lasteni ansiosta olen äiti ja tänään sitä juhlitaan, joten nyt keskitytään olennaiseen. Huomenna vähän enemmän ajatuksia äitiydestä ja tunnelmia tästä päivästä. Aurinkoista äitienpäivää kaikille äideille!

#152: Operaatio viikonloppu: sunnuntai

Sunnuntai valkeni aurinkoisena. Päätin käyttää auringonpaisteen hyväksi ja pyysin isääni kävelylle kanssani. Ihan liian vähän tulee vietettyä isän kanssa aikaa ja sekin vähä mitä tulee, menee aina kahden tinttarallan säestämänä. Oli kulunut liikaa aikaa siitä, kun viimeksi olin ehtinyt keskustella isän kanssa rauhassa.

Lähdimme nautiskelemaan aurinkoisesta säästä meren äärelle. Kävelimme aluksi luontopolulla, mutta uskaltauduimme monen muun reippailijan tavoin myös jäälle käppäilemään. Ilma oli fantastinen ja välillä pysähdyimme nauttimaan reppuun pakattuja korvapuusteja ja termarista kahvia. Bongasin ensimmäiset pajunkissatkin rantapajuissa.

Isän ja esikoistyttären retki oli onnistunut ja kävelyn lopuksi sain sanottua isälle tärkeät sanat: olet tärkeä ja rakas, vaikka se liian harvoin tulee sanottua. Isä ❤

#151: Operaatio viikonloppu: lauantai ja issikkavaellus

Iltapäivällä oli ohjelmassa ratsastusreissu. Sain viime kuussa lahjakortin islanninhevostallille ja yllättäen huomasin loppuviikosta, että lahjakortti olikin käytettävä kuukauden sisällä. Aiemmin olimme Ässän kanssa jutelleet, että menisimme yhdessä vähän keväämmällä ratsastamaan, mutta tilaisuus oli käytettävä nyt. Ässä oli talvilomansa alkajaisiksi äidin kanssa Tallinnassa, joten päätin lähteä ratsastamaan yksikseni.

Viime aikojen hektisyyden ja loputtomalta tuntuvan asioidenhoitamisen keskellä kaksituntinen meditaatiohetki metsässä islanninhevosten kanssa tuntui äärettömän vapauttavalta ajatukselta. Jii jäi lasten kanssa ja minä ajoin tallille. Automatkan aikana päätin, että yritän keskittyä vain luonnosta nauttimiseen enkä murehdi mitään meneillään olevia asioita: tulevaa magneettikuvausta, keskeneräisiä taloyhtiön asioita, Myyntimiestä tai mahdollista tulevaa oikeudenkäyntiä.

Tallille päästyäni ohjaaja jakoi hevoset. Hän kartoitti ratsastajien taitotason ja kokemukset. Kerroin, että minulle sopii kyllä mikä hevonen tahansa, mutta jos saa toiveen esittää, niin mahdollisimman tasaista hevosta toivoin. Edessä oli ensimmäinen ratsastus Olian syntymän jälkeen ja ainakin Aman syntymän jälkeen pitkä tauko oli tehnyt tepposensa tasapainolle ja keskivartalon lihaksille. 

Ohjaaja kävi hevosia läpi ja ehdotti, että ottaisin vanhan, oikein kohteliaan ja hyväkäytöksisen herrasmiehen, Kallen (nimi muutettu, mutta siis sama nimi kuin Myyntimiehen oikea nimi). En tiedä, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa: tarkoitukseni oli unohtaa kaikki sen hetkinen ja keskittyä vain meneillään olevaan vaellukseen. Siihen nähden olisi tuntunut absurdilta istahtaa Myyntimiehen selkään kahdeksi tunniksi. Totesin ohjaajalle, että mikä vaan käy, kunhan on reipas. Että ei sillä tasaisella askeleellakaan ole niin väliä. Ohjaaja sitten vaihtoi ja kertoi, että voin ottaa Askan. Se sopi oikein hyvin. Menimme satuloimaan hevoset valmiiksi ja täytyy sanoa, että tämä Kalle oli kyllä yksi kauneimmista islanninhevosista, joita olin ikinä nähnyt, mutta kyllä siinä oli ponia nimellä paiskattu.

Reissu alkoi täydellisesti. Lähdimme heti alkuun keskelle metsää pieniä kinttupolkuja kulkemaan. Maisema oli satumainen: puut olivat valkoisena huurteesta ja jopa havupuut olivat huurteen takia hopean värisiä. Metsässä kaikui vain oksien rasahtelu ja lumen painuminen hevosten kavioiden alla. Erilaisia jälkiä risteili sinne tänne. Kauempana näkyi peura, joka jähmettyi katsomaan ohi kulkevaa hevoslaumaa. Ilma oli kylmä, mutta ei kuitenkaan liian kylmä. Nautin aivan suunnattoman paljon. 

Matka jatkui välillä metsissä samoillen, välillä isommilla poluilla ja pääsimme menemään myös pitkiä pätkiä ravia, tölttiä ja laukkaa. Islanninhevosilla on normaalin kolmen askellajin lisäksi vielä kaksi muuta askellajia eli töltti ja passi. Töltti on nelitahtinen askellaji, jossa jalat liikkuvat samassa järjestyksessä kuin käynnissä. Töltti on ratsastajalle erittäin mukava istua, ja pehmeässä töltissä on helppo ratsastaa pitkiäkin matkoja.

Islanninhevoset ovat erittäin maastovarmoja ratsuja. Puolessa välissä reissua sain kokea jotain, jota ei aiemmin ole issikkavaelluksilla tullut koettua: hevoset joutuivat paniikkiin ja isompikin vaaratilanne oli lähellä. Tölttäsimme reipasta vauhtia metsätietä, kun pientä metsätien yli risteävää polkua pitkin pärähti motocross-moottoripyörä suoraan eteemme.

Ohjaaja näytti kuskille pysähtymismerkkiä ja olimme jatkamassa eteenpäin, kun polulta pärähti toinenkin pyörä. Näytimme pysähtymismerkkiä, mutta yksissä tuumin pojat painoivat hanat kaakkoon ja lähtivät pärisemään meitä kohti. Etäisyyttä ei ollut kymmentä metriä enempää ja hevoset pelästyivät lähestyviä moottoripyöriä. Pyörät syöksyivät hevosten välistä turpaa hipoen. Viisi hevosta oli pystyssä, poikki ja pinossa ratsastajien yrittäessä taiteilla satuloissa. Pojista temppu oli varmaan hauska, mutta siitä on hauskuus kaukana, kun 300-400-kiloinen pohjimmiltaan saaliseläin säikähtää ja yrittää päästä tilanteesta pakoon. Saimme hevoset rauhoittumaan ja käännyimme pois.

Ohjaaja kertoi, että metsässä menee paljon motocrosspyöriä ja hevoset ovat niihin tottuneet, mutta poikien tempaus oli ennen kuulumaton. Pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa muuta kautta. Loppumatkalla koimme vielä muutaman vastoinkäymisen, kun metsäkoneet olivat myllänneet metsää oikein urakalla. Yksi laukkapätkä loppui lyhyeen, kun yllättäen tie oli laitettu umpeen. Hevoset joutuivat tekemään äkkipysähdyksen ja yksi nuori tyttö tippui tämän seurauksena. Löysimme kiertotien, joka sekin osoittautui lopulta umpikujaksi, kun metsäkone oli parhaillaan kaatamassa puita sen varrella.

Minun tavoitteeni oli nautiskella luonnosta ja sitä eivät vastoinkäymiset haitanneet millään tavalla. Reissu oli niin mahtava, että palan halusta päästä jo uudestaan. Siinä hevosen selässä istuskellessa iski kyllä mieletön kaipuu ihan säännölliseenkin ratsasteluun, mutta ehkä sitä on tässä kohtaa vähän liikaa kiireitä tämän säännöllisempään touhuun. Ama odottelee kovasti, että pääsee ”omalla” ponillaan taas ratsastelemaan, joten ehkäpä etsimme jostain tallin, jossa pääsemme yhdessä ratsastelemaan. 

Ratsastuksen jälkeen hain Aman kyytiin ja ajoimme ystävän luokse Nosh-vaatekutsuille. Itselleni kyseiset kutsut olivat ensimmäiset, mutta ihastuin kyllä Noshin vaatevalikoimaan. Ama nautti saadessaan leikkiä kaverinsa Tuutin kanssa. Kutsujen jälkeen kävimme Aman kanssa kaupassa ja ostimme illaksi herkkuja: dippilautaselle paprikaa, kurkkua, porkkanoita, kukkakaalia, kananugetteja, ristikkoperunoita ja pikkupizzoja. Kotiin päästyämme laitoimme herkut poikkeuksellisesti olohuoneeseen tarjolle ja vietimme rauhallisen koti-illan koko perheen voimin Putousta katsellen.