#151: Operaatio viikonloppu: lauantai ja issikkavaellus

Iltapäivällä oli ohjelmassa ratsastusreissu. Sain viime kuussa lahjakortin islanninhevostallille ja yllättäen huomasin loppuviikosta, että lahjakortti olikin käytettävä kuukauden sisällä. Aiemmin olimme Ässän kanssa jutelleet, että menisimme yhdessä vähän keväämmällä ratsastamaan, mutta tilaisuus oli käytettävä nyt. Ässä oli talvilomansa alkajaisiksi äidin kanssa Tallinnassa, joten päätin lähteä ratsastamaan yksikseni.

Viime aikojen hektisyyden ja loputtomalta tuntuvan asioidenhoitamisen keskellä kaksituntinen meditaatiohetki metsässä islanninhevosten kanssa tuntui äärettömän vapauttavalta ajatukselta. Jii jäi lasten kanssa ja minä ajoin tallille. Automatkan aikana päätin, että yritän keskittyä vain luonnosta nauttimiseen enkä murehdi mitään meneillään olevia asioita: tulevaa magneettikuvausta, keskeneräisiä taloyhtiön asioita, Myyntimiestä tai mahdollista tulevaa oikeudenkäyntiä.

Tallille päästyäni ohjaaja jakoi hevoset. Hän kartoitti ratsastajien taitotason ja kokemukset. Kerroin, että minulle sopii kyllä mikä hevonen tahansa, mutta jos saa toiveen esittää, niin mahdollisimman tasaista hevosta toivoin. Edessä oli ensimmäinen ratsastus Olian syntymän jälkeen ja ainakin Aman syntymän jälkeen pitkä tauko oli tehnyt tepposensa tasapainolle ja keskivartalon lihaksille. 

Ohjaaja kävi hevosia läpi ja ehdotti, että ottaisin vanhan, oikein kohteliaan ja hyväkäytöksisen herrasmiehen, Kallen (nimi muutettu, mutta siis sama nimi kuin Myyntimiehen oikea nimi). En tiedä, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa: tarkoitukseni oli unohtaa kaikki sen hetkinen ja keskittyä vain meneillään olevaan vaellukseen. Siihen nähden olisi tuntunut absurdilta istahtaa Myyntimiehen selkään kahdeksi tunniksi. Totesin ohjaajalle, että mikä vaan käy, kunhan on reipas. Että ei sillä tasaisella askeleellakaan ole niin väliä. Ohjaaja sitten vaihtoi ja kertoi, että voin ottaa Askan. Se sopi oikein hyvin. Menimme satuloimaan hevoset valmiiksi ja täytyy sanoa, että tämä Kalle oli kyllä yksi kauneimmista islanninhevosista, joita olin ikinä nähnyt, mutta kyllä siinä oli ponia nimellä paiskattu.

Reissu alkoi täydellisesti. Lähdimme heti alkuun keskelle metsää pieniä kinttupolkuja kulkemaan. Maisema oli satumainen: puut olivat valkoisena huurteesta ja jopa havupuut olivat huurteen takia hopean värisiä. Metsässä kaikui vain oksien rasahtelu ja lumen painuminen hevosten kavioiden alla. Erilaisia jälkiä risteili sinne tänne. Kauempana näkyi peura, joka jähmettyi katsomaan ohi kulkevaa hevoslaumaa. Ilma oli kylmä, mutta ei kuitenkaan liian kylmä. Nautin aivan suunnattoman paljon. 

Matka jatkui välillä metsissä samoillen, välillä isommilla poluilla ja pääsimme menemään myös pitkiä pätkiä ravia, tölttiä ja laukkaa. Islanninhevosilla on normaalin kolmen askellajin lisäksi vielä kaksi muuta askellajia eli töltti ja passi. Töltti on nelitahtinen askellaji, jossa jalat liikkuvat samassa järjestyksessä kuin käynnissä. Töltti on ratsastajalle erittäin mukava istua, ja pehmeässä töltissä on helppo ratsastaa pitkiäkin matkoja.

Islanninhevoset ovat erittäin maastovarmoja ratsuja. Puolessa välissä reissua sain kokea jotain, jota ei aiemmin ole issikkavaelluksilla tullut koettua: hevoset joutuivat paniikkiin ja isompikin vaaratilanne oli lähellä. Tölttäsimme reipasta vauhtia metsätietä, kun pientä metsätien yli risteävää polkua pitkin pärähti motocross-moottoripyörä suoraan eteemme.

Ohjaaja näytti kuskille pysähtymismerkkiä ja olimme jatkamassa eteenpäin, kun polulta pärähti toinenkin pyörä. Näytimme pysähtymismerkkiä, mutta yksissä tuumin pojat painoivat hanat kaakkoon ja lähtivät pärisemään meitä kohti. Etäisyyttä ei ollut kymmentä metriä enempää ja hevoset pelästyivät lähestyviä moottoripyöriä. Pyörät syöksyivät hevosten välistä turpaa hipoen. Viisi hevosta oli pystyssä, poikki ja pinossa ratsastajien yrittäessä taiteilla satuloissa. Pojista temppu oli varmaan hauska, mutta siitä on hauskuus kaukana, kun 300-400-kiloinen pohjimmiltaan saaliseläin säikähtää ja yrittää päästä tilanteesta pakoon. Saimme hevoset rauhoittumaan ja käännyimme pois.

Ohjaaja kertoi, että metsässä menee paljon motocrosspyöriä ja hevoset ovat niihin tottuneet, mutta poikien tempaus oli ennen kuulumaton. Pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa muuta kautta. Loppumatkalla koimme vielä muutaman vastoinkäymisen, kun metsäkoneet olivat myllänneet metsää oikein urakalla. Yksi laukkapätkä loppui lyhyeen, kun yllättäen tie oli laitettu umpeen. Hevoset joutuivat tekemään äkkipysähdyksen ja yksi nuori tyttö tippui tämän seurauksena. Löysimme kiertotien, joka sekin osoittautui lopulta umpikujaksi, kun metsäkone oli parhaillaan kaatamassa puita sen varrella.

Minun tavoitteeni oli nautiskella luonnosta ja sitä eivät vastoinkäymiset haitanneet millään tavalla. Reissu oli niin mahtava, että palan halusta päästä jo uudestaan. Siinä hevosen selässä istuskellessa iski kyllä mieletön kaipuu ihan säännölliseenkin ratsasteluun, mutta ehkä sitä on tässä kohtaa vähän liikaa kiireitä tämän säännöllisempään touhuun. Ama odottelee kovasti, että pääsee ”omalla” ponillaan taas ratsastelemaan, joten ehkäpä etsimme jostain tallin, jossa pääsemme yhdessä ratsastelemaan. 

Ratsastuksen jälkeen hain Aman kyytiin ja ajoimme ystävän luokse Nosh-vaatekutsuille. Itselleni kyseiset kutsut olivat ensimmäiset, mutta ihastuin kyllä Noshin vaatevalikoimaan. Ama nautti saadessaan leikkiä kaverinsa Tuutin kanssa. Kutsujen jälkeen kävimme Aman kanssa kaupassa ja ostimme illaksi herkkuja: dippilautaselle paprikaa, kurkkua, porkkanoita, kukkakaalia, kananugetteja, ristikkoperunoita ja pikkupizzoja. Kotiin päästyämme laitoimme herkut poikkeuksellisesti olohuoneeseen tarjolle ja vietimme rauhallisen koti-illan koko perheen voimin Putousta katsellen.