#177 Matkapäiväkirja: Kauneutta ja kauheutta Kokkolassa

Pääsimme jälleen nauttimaan S-Hotellin erinomaisesta aamupalasta. On mahtava huomata, miten isokin ketju panostaa lähituottajien tuotteisiin ja ruoan esillepanoon. Aamupalalla oli tuoreita appelsiineja, joista sai itse puristaa mehun aamupalan kylkeen. Haudutettua teetä sai kannullisen pöytään, ja tyrnishotti piti huolen, että päivä lähti energisesti käyntiin.

Aamupalan jälkeen pakkasimme jälleen tavarat ja minä lähdin asiakastapaamiseen. Tapaaminen oli yksi elämäni kauheimpia. Ehdotus tapaamisesta oli tullut toimitusjohtajaltamme, joka oli kuitenkin unohtanut kertoa muutaman radikaalin yksityiskohdan tapaamiseen liittyen. Minä lähdin toteuttamaan tapaamista normaalin kaavan mukaan, kunnes selvisi, että yhteistyö asiakkaan kanssa oli aivan vaakalaudalla ja asiakasta kiinnosti enemmän yhteistyön päättäminen kuin sen tiivistäminen. Oli äärimmäisen ikävä olla välikätenä asiassa, josta en tiennyt etukäteen mitään. Kaiken lisäksi asiakas luuli, että minut oli lähetetty selvittämään kyseistä epäkohtaa.

Tilanne oli inhottava molemmille osapuolille: käynnistä ei ollut mitään hyötyä, kun en voinut suorittaa normaalia työtäni eikä ristiriita selvinnyt mihinkään, kun en ollut asiasta ollut tietoinen lainkaan. Jiillä oli lasten kanssa onneksi huomattavasti mukavampi aamupäivä. He vierailivat Toivosen Eläinpuistossa. Maalaiskylän eläimistön lisäksi puisto esitteli keskipohjalaisen maalaiskylän elämänmenoa viime vuosisadan alkupuolelta. Retkikohde oli ollut erittäin onnistunut niin Jiin kuin lastenkin mielestä. Suosittelen lämpimästi vierailua, jos Kokkolan suunnalle on asiaa.

Minä sulattelin asiakastapaamista käppäillen ympäri kaunista Kokkolaa vanhoja puutaloja ihastellen. Jouduin jonkin aikaa odottelemaan muuta perhettä eläinpuistovierailulta, joten lopulta päädyin kahvilaan, jossa pääsin taas vähän jatkamaan töitä. 

 

#176 Matkapäiväkirja: Tapaamista tapaamisen perään

Maanantaina oli tiukka kahden tapaamisen tahti, joka jatkui tiistaina 30.5. Söimme yhdessä aamupalan, josta koko jengi sai hyvän startin aamulle. Aamupalan erikoisuutena oli itsetehdyt pinaattiletut. Ama herätti hilpeyttä kanssa-aamupalailijoissa toteamalla kovaan ääneen erään miehen maastokuvioisista housuista: katso äiti, tuon miehen housut on tehty pinaattiletuista!

Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat, ja Jii lähti lasten kanssa tutustumaan lasten liikennepuistoon. Minä jäin hetkeksi hotellihuoneeseen tekemään töitä, minkä jälkeen luovutin huoneen ja lähdin asiakastapaamiseen. Ajoin lyhyen matkan Ylivieskan keskustaan, sillä navigaattori näytti, että toinen tapaaminen olisi keskustan ulkopuolella ja ensimmäisen tapaamisen mahdollisesti venyessä en kävellen ehtisi siirtymään.

Ensimmäinen tapaaminen oli ohi ja lähdin navigaattorin ohjeistamana ajamaan seuraavaan paikkaan. Käännyin isommalle tielle ja rajoitusten mukaan nostin nopeuden 80 kilometrin tuntinopeuteen. Hämmästyin, kuinka navigaattorin metrit hupenivat hupenemistaan, vaikka edessä oli pitkä pätkä suoraa tietä eikä ainoatakaan rakennusta sen reunoilla. Jatkoin eteenpäin, kunnes pienen levennyksen kohdalla navigaattori ilmoitti minun olevan perillä. Hämmentyneenä jatkoin levikkeen ohi ja ajoin seuraavaan tienhaaraan ihmettelemään navigaattorin ohjeita. Ajoin takaisin päin ja levennyksen kohdalla, keskellä peltoja, navigaattori ilmoitti minun olevan perillä.

Syötin osoitteen – kyllä, saman osoitteen kuin aiemmin – uudelleen navigaattoriin ja nyt laite ilmoitti, että pitää ajaa pari kilometriä keskustaan. Samaan kohtaan, josta juuri aiemmin olin lähtenyt. Ja todella, seuraava asiakas olisi ollut viereisessä talossa. Turhautuneena peltokierroksesta kipitin muutaman minuutin myöhässä asiakkaalle. Mukava tapaaminen sai kuitenkin unohtamaan ylimääräisen maaseutukierroksen.

Ylivieskasta lähdimme iltapäivällä ajelemaan kohti Kokkolaa. Ilma oli aurinkoinen, vaikkakin tuulinen. Olimme Kokkolassa neljän jälkeen ja majoituimme Sokos Hotel Kaarleen. Minulla oli jälleen töitä, joten Jii lähti lasten kanssa tutustumaan kaupunkiin ja etsimään illallispaikkaa. Minä päätin siirtyä ulos tekemään töitä ja palkitsin itseni samalla kuohuviinilasillisella tiukkojen asiakastapaamisen jälkeen.

Illallispaikkoja olisi ollut tarjolla useampikin mielenkiintoinen, mutta laiskoina päädyimme lopulta hotellin alakerran Amarilloon. Valinta oli ihan hyvä – ruoka oli hyvää, lapset viihtyivät, saimme nautiskella pitkään ja rauhassa ruoat ja pääsimme lopulta suoraan hissillä huoneeseen keräämään voimia seuraavaan päivään.

Päivän kilometrit: 92.

#175: Matkapäiväkirja: Pohjoista kohti

Starttasimme Jyväskylästä kello 10.30 ja ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli pieni kunta 100 kilometriä Jyväskylästä pohjoiseen. Jii jätti minut asiakkaan luo ja hoidin tapaamisen. Jii kävi lasten kanssa lounaalla ja he tutustuivat sen jälkeen paikalliseen leikkipuistoon. Kun asiakastapaaminen oli ohi, jatkoimme matkaa ja ajoimme hieman ylemmäs seuraavaan pieneen kuntaan. Minä jäin jälleen hoitamaan asiakastapaamista, ja Jii ja lapset tutustuivat paikalliseen ostoskeskukseen. Ostoskeskuksesta löytyi kahvila, kauppa ja pari muuta liikettä, jotka maanantaisin olivat kiinni. Kaupan pihalla oli onneksi liukumäki ja pieni kiipeilyteline, jossa lapset viihtyivät sen aikaa, että tapaamiseni oli ohi.

Seuraava, ja tämän reissun pohjoisin, etappimme oli Ylivieska, johon saavuimme kello 17.45. Yövyimme Hotelli Käenpesässä, jossa yövyimme myös edellisellä reissullamme vuonna 2014. Käenpesä on mukava ja siisti hotelli Ylivieskan keskustassa. Palvelu on ystävällistä ja aamupala runsas ja monipuolinen. Hotellin yhteydessä on erinomainen ravintola, jossa emme tosin tällä kertaa vierailleet. Autossa istumista oli siinä määrin takana, että lasten energiataso ei vastannut ravintolaan sopivaa energiatasoa. Tiedossa olisi suurella todennäköisyydellä ollut katastrofi, josta joku ruokabloggari olisi saanut loistavat ainekset seuraavaan postaukseensa 😉

Söimme huoneessa pikaisen päivällisen, jotta aikaa jäi vielä leikeille ja muulle energiankuluttamisille. Jii kävi lasten kanssa vielä saunomassa sillä aikaa, kun minä jäin valmistautumaan seuraavan päivän asiakastapaamisiin. 

Päivän kilometrit: 295.

#174: Matkapäiväkirja: Erinomainen työmatkan aloitus Jyväskylästä

Olimme Jyväskylässä sunnuntai-iltana kello kuudelta. Majoituimme Sokos Hotel Paviljonkiin, joka sijaitsee Jyväskylän keskustassa, messu- ja kongressikeskus Paviljongin yhteydessä. Kannoimme tavarat huoneeseen ja lähdimme alakerran italialaiseen Trattoria Aukio -ravintolaan. Tuntui mahtavalta syödä kunnon italialainen kanapasta. Ainesosat olivat käytännössä samat kuin päivällä ABC:lla, mutta ei paljon kannata saman päivän aikana näistä annoksista puhua.

Jiin teki kovasti mieli saunomaan pitkän ajopäivän päätteeksi, joten teimme työnjaon ja illallisen jälkeen Jii meni hoitamaan lasten iltapesuja ja minä jäin nauttimaan lasillisen viiniä ravintolaan. Hetken päästä palasin huoneeseen laittamaan lapset nukkumaan ja Jii lähti kattokerrokseen saunomaan. Olin aivan lopen uupunut edellisyön valvomisen jäljiltä, joten kömmin itsekin sänkyyn samaan aikaan lasten kanssa. Jiin palatessa saunalta olin jo sikeässä unessa.

Ja voi kuulkaa, kun oli hyvä nukkua! En tiedä, olenko eläissäni nukkunut niin hyvin! En tiedä heräsinkö kertaakaan. Tai jos heräsin, en sitä huomannut. Valehtelematta en ole yhtä hyvin pystynyt nukkumaan ainakaan viiteen vuoteen. Sänky oli aivan taivaallisen hyvä: sopivan pehmeä ja peitto oli kuohkea ja raikas. Tyynyjä oli kolmenkokoisia ja koko sänkyyn vain hävisi yön ajaksi. En ole edes tiennyt, että nukkuminen voi olla näin ihanaa.

Ja hyvin ne maistuivat unet muillekin. Aamulla availin verhoja herätelläkseni muita aamupalalle, mutta koko jengi tuhisi niin syvää unta omissa punkissaan, että herättely jäi yritykseksi. Hetken asiaa mietittyäni hoksasin, että mikäs kiire muilla nyt vielä onkaan. Jätin muun perheen tuhisemaan ja lähdin aamupalalle.

Eikä ole hetkeen muuten yhtä hyvää ajatusta tullutkaan. Ihaillessani suu auki Paviljongin aamupalatarjontaa, tajusin, että saan nauttia aamupalani ihan rauhassa. Jo pelkkä aamupalan esille laitto oli jotain mieletöntä, mutta tarjonta ylipäänsä ylitti kaikki odotukset: tarjolla oli ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Vastapaahdettu kahvi tarjoiltiin suoraan pöytään, hedelmät ja kasvikset olivat raikkaita ja tuoreita, luomupuuro oli pehmeää ja lisämakua sai vaikka mansikkaraparperikiisselistä tai kotimaisista mustikoista. Paikallisia tuotteita oli tarjolla monipuolisesti ja nautiskelinkin lasillisen Ylä-Porkkalan tilan mansikkaraparperimehua. Aamiainen oli yksinkertaisesti nautinto kaikille aisteille.  

Puhelin ilmoitti muun perheen heränneen ja Jiin aamupalaa helpottaakseni keräilin lapsille aamupalan valmiiksi pöytään. Itselläni oli alkamassa palaveri, jonka hoidin etäyhteydellä hotellihuoneesta. Sillä aikaa Jii ja lapset söivät aamupalan. Aamupalan jälkeen he menivät tutustumaan hotellin leikkihuoneeseen, jonka monipuolisuus teki ainakin meidän perheeseen lähtemättömän vaikutuksen.

Leikkihuone oli valtava tila kellarikerroksessa. Tilan yhtä reunaa peitti valtava kiipeilykompleksi liukumäkineen. Tilasta löytyi myös paljon leluja, pelejä, kirjoja ja muuta ajanvietettä kaiken ikäisille. Seinät oli maalattu värikkäästi ja lasten touhuja pystyi seurailla vaikka suurelta kulmasohvalta lehtiä lueskellen.

Palaverin jälkeen laitoin tavaroita kasaan, nappasin mukaani muutaman kassin ja menin muiden luo leikkihuoneeseen. Jii kävi hakemassa loput tavarat ja oli aika lähteä tien päälle.

#173: Matkapäiväkirja: N – Y – T … Ei vielä vaan NYT!

Ama ja vanhat aarteet

Varsinainen reissu pääsi alkusählinkien jälkeen alkamaan lauantaina 27.5. Lähdimme puolenpäivän jälkeen kohti Vaalimaan raja-asemaa. Ihan Venäjälle asti ei tarvinnut ajaa, kun saavuimme päämääränämme olleeseen pieneen kylään. Tapasimme Jiin vanhemmat kylän keskustassa ja ajoimme yhtä matkaa kohti Jiin siskon taloa, jossa hänen 50-vuotisjuhliaan vietettiin.

Oli ihana tavata Jiin siskoa ja siskonpoikaa pitkästä aikaa. Paikalla oli myös muita tuttuja, joita on vähemmän tullut viime vuosina nähtyä. Jiin sisko asui aiemmin Espoossa, mutta muutti muutama vuosi sitten maalle ja alkoi emännäksi sinne. Talon pihalla oli kanoja, joille oli aivan päivien sisällä kuoriutumassa tipuja. Lapset olivat innoissaan ihmetellessään jo osittain kuoriutuneita munia, jotka piipittävät.

Innoissamme olimme myös mehiläisistä, joita Leea ja hänen miehensä tarhaavat. Aivan uskomattoman mielenkiintoista. Olen aina ajatellut, että tarvitaan vain pönttö, johon mehiläiset lentävät ja sitten saadaan hunajaa. No ei, olen kyllä tiennyt, että mehiläisyhteiskunta on toimivuudeltaan ja tehokkuudeltaan jotain ihan käsittämätöntä. Prosessi on kuitenkin vieläkin monimutkaisempi ja käsittää asioita, joista en ole voinut kuvitellakaan puhuttavan mehiläisten yhteydessä.

Ensinnäkin on eri mehiläisrotuja, jotka soveltuvat tarhaamiseen eri tavalla. Kaiken lähtökohta on emo, joka määrittelee yhden pesän osalta käytännössä kaiken. Leea ja hänen miehensä ovat mehiläistarhauksen lisäksi myös emonkasvattajia. Heillä on pesiä yli 200 ja niiden välinen etäisyys toisistaan on aina vähintään 3 kilometriä. Äkkipäätä laskeskellen voisi ajatella, että on ainakin itäraja miinoitettu mehiläisillä, jos ei muuta. Sitten pitää muistaa, että mehiläisethän eivät pistä, ellei pesää häiritä. Oli aivan mahtavaa kuunnella selostusta oikeanlaisesta kiitoradasta, mehiläisten kakulla pysymisestä ja lauhkeudesta sekä parveiluhalusta.

Juhlat olivat sankarinsa näköiset eli rennot ja mutkattomat. Mukavan iltapäivän jälkeen siirryimme appivanhempien majapaikkaan, jota en viitsi mainostaa. Kotisivujen perusteella meitä odotti ”alueen paras majoitus parhaalla hinta-laatusuhteella. Jokaisessa huoneistossa oma terassi ja täysin varustettu keittiö. Asukkaat voivat rentoutua upeassa puutarhassa.” Todellisuudessa vastassa oli autioitunut huoneistohotelli, joka kaatuu tuulella millä hyvänsä. Sisään astuessa meitä tervehti iloinen homeenhaju. Huoneessa oli sauna, joka oli rakennettu luultavasti johonkin komeroon. Suihkua ei saunan yhteydessä ollut lainkaan vaan suihku löytyi erillisestä vessasta.

Ruokailupaikkoja ei ollut lähimaillakaan, mutta anoppi oli onneksi ostanut pientä suuhun pantavaa iltaa varten. Söin leivän ja aika pian menimme nukkumaan. Asetuimme nukkumaan Olia omaan matkasänkyynsä ja Jii, Ama ja minä parisänkyyn. Tasaisin väliajoin sain maistaa Aman kantapäätä kyljissäni. Pari tuntia ehti kulua ja Ama potkaisi Jiin sängystä alas. Muitta mutkitta Jii kipusi takaisin ja jatkoi uniaan. Minä jatkoin omaa katkonaista untani. Olia huuteli moneen otteeseen levottomana omassa sängyssään. Aamuyöstä hän ei enää rauhoittunut ja menin hänen luokseen. Lapsi ja sänky olivat pissasta märkänä. Silmät ristissä vaihdoin vaipan. Totesin, että omaan sänkyyn ei Olialla ole enää asiaa, joten otin hänet viereeni. Hetken levottoman pyörimisen jälkeen Olia nukahti ja jouduin toteamaan, ettei 160 senttimetriä leveässä sängyssä ollut enää tilaa itselleni. Aamuviidestä kahdeksaan istuin sängyn reunalla vahtimassa, ettei kukaan enää tipahda lattialle. Sen jälkeen lapset heräilivät tyytyväisinä.

Olia, Ama poikittain ja Jii

Aamupalan jälkeen touhusimme epämääräisen hotellin epämääräisellä piha-alueella. Kun kaikki oli pakattu ja huone päällisin puolin siivottu, lähdimme kohti ensimmäistä etappia, Jyväskylää. Ennen kuin matka kunnolla starttasi, pysähdyimme vielä Kotkan ABC:lle lounaalle. Ruokarajoitteistani johtuen oma ruokavalioni oli kahden kuluneen päivän aikana koostunut aamupalaleivästä, fetasalaatista, iltapalaleivästä sekä uudesta aamupalaleivästä. Vaikken mikään ABC-ruoan ystävä olekaan, basilikabroileri maistui aika mahtavalle. 

Päivän kilometrit: 271.