#173: Matkapäiväkirja: N – Y – T … Ei vielä vaan NYT!

Ama ja vanhat aarteet

Varsinainen reissu pääsi alkusählinkien jälkeen alkamaan lauantaina 27.5. Lähdimme puolenpäivän jälkeen kohti Vaalimaan raja-asemaa. Ihan Venäjälle asti ei tarvinnut ajaa, kun saavuimme päämääränämme olleeseen pieneen kylään. Tapasimme Jiin vanhemmat kylän keskustassa ja ajoimme yhtä matkaa kohti Jiin siskon taloa, jossa hänen 50-vuotisjuhliaan vietettiin.

Oli ihana tavata Jiin siskoa ja siskonpoikaa pitkästä aikaa. Paikalla oli myös muita tuttuja, joita on vähemmän tullut viime vuosina nähtyä. Jiin sisko asui aiemmin Espoossa, mutta muutti muutama vuosi sitten maalle ja alkoi emännäksi sinne. Talon pihalla oli kanoja, joille oli aivan päivien sisällä kuoriutumassa tipuja. Lapset olivat innoissaan ihmetellessään jo osittain kuoriutuneita munia, jotka piipittävät.

Innoissamme olimme myös mehiläisistä, joita Leea ja hänen miehensä tarhaavat. Aivan uskomattoman mielenkiintoista. Olen aina ajatellut, että tarvitaan vain pönttö, johon mehiläiset lentävät ja sitten saadaan hunajaa. No ei, olen kyllä tiennyt, että mehiläisyhteiskunta on toimivuudeltaan ja tehokkuudeltaan jotain ihan käsittämätöntä. Prosessi on kuitenkin vieläkin monimutkaisempi ja käsittää asioita, joista en ole voinut kuvitellakaan puhuttavan mehiläisten yhteydessä.

Ensinnäkin on eri mehiläisrotuja, jotka soveltuvat tarhaamiseen eri tavalla. Kaiken lähtökohta on emo, joka määrittelee yhden pesän osalta käytännössä kaiken. Leea ja hänen miehensä ovat mehiläistarhauksen lisäksi myös emonkasvattajia. Heillä on pesiä yli 200 ja niiden välinen etäisyys toisistaan on aina vähintään 3 kilometriä. Äkkipäätä laskeskellen voisi ajatella, että on ainakin itäraja miinoitettu mehiläisillä, jos ei muuta. Sitten pitää muistaa, että mehiläisethän eivät pistä, ellei pesää häiritä. Oli aivan mahtavaa kuunnella selostusta oikeanlaisesta kiitoradasta, mehiläisten kakulla pysymisestä ja lauhkeudesta sekä parveiluhalusta.

Juhlat olivat sankarinsa näköiset eli rennot ja mutkattomat. Mukavan iltapäivän jälkeen siirryimme appivanhempien majapaikkaan, jota en viitsi mainostaa. Kotisivujen perusteella meitä odotti ”alueen paras majoitus parhaalla hinta-laatusuhteella. Jokaisessa huoneistossa oma terassi ja täysin varustettu keittiö. Asukkaat voivat rentoutua upeassa puutarhassa.” Todellisuudessa vastassa oli autioitunut huoneistohotelli, joka kaatuu tuulella millä hyvänsä. Sisään astuessa meitä tervehti iloinen homeenhaju. Huoneessa oli sauna, joka oli rakennettu luultavasti johonkin komeroon. Suihkua ei saunan yhteydessä ollut lainkaan vaan suihku löytyi erillisestä vessasta.

Ruokailupaikkoja ei ollut lähimaillakaan, mutta anoppi oli onneksi ostanut pientä suuhun pantavaa iltaa varten. Söin leivän ja aika pian menimme nukkumaan. Asetuimme nukkumaan Olia omaan matkasänkyynsä ja Jii, Ama ja minä parisänkyyn. Tasaisin väliajoin sain maistaa Aman kantapäätä kyljissäni. Pari tuntia ehti kulua ja Ama potkaisi Jiin sängystä alas. Muitta mutkitta Jii kipusi takaisin ja jatkoi uniaan. Minä jatkoin omaa katkonaista untani. Olia huuteli moneen otteeseen levottomana omassa sängyssään. Aamuyöstä hän ei enää rauhoittunut ja menin hänen luokseen. Lapsi ja sänky olivat pissasta märkänä. Silmät ristissä vaihdoin vaipan. Totesin, että omaan sänkyyn ei Olialla ole enää asiaa, joten otin hänet viereeni. Hetken levottoman pyörimisen jälkeen Olia nukahti ja jouduin toteamaan, ettei 160 senttimetriä leveässä sängyssä ollut enää tilaa itselleni. Aamuviidestä kahdeksaan istuin sängyn reunalla vahtimassa, ettei kukaan enää tipahda lattialle. Sen jälkeen lapset heräilivät tyytyväisinä.

Olia, Ama poikittain ja Jii

Aamupalan jälkeen touhusimme epämääräisen hotellin epämääräisellä piha-alueella. Kun kaikki oli pakattu ja huone päällisin puolin siivottu, lähdimme kohti ensimmäistä etappia, Jyväskylää. Ennen kuin matka kunnolla starttasi, pysähdyimme vielä Kotkan ABC:lle lounaalle. Ruokarajoitteistani johtuen oma ruokavalioni oli kahden kuluneen päivän aikana koostunut aamupalaleivästä, fetasalaatista, iltapalaleivästä sekä uudesta aamupalaleivästä. Vaikken mikään ABC-ruoan ystävä olekaan, basilikabroileri maistui aika mahtavalle. 

Päivän kilometrit: 271.