Maanantaina oli tiukka kahden tapaamisen tahti, joka jatkui
tiistaina 30.5. Söimme yhdessä aamupalan, josta koko jengi sai hyvän startin
aamulle. Aamupalan erikoisuutena oli itsetehdyt pinaattiletut. Ama herätti
hilpeyttä kanssa-aamupalailijoissa toteamalla kovaan ääneen erään miehen
maastokuvioisista housuista: katso äiti, tuon miehen housut on tehty
pinaattiletuista!
Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat, ja Jii lähti lasten
kanssa tutustumaan lasten liikennepuistoon. Minä jäin hetkeksi
hotellihuoneeseen tekemään töitä, minkä jälkeen luovutin huoneen ja lähdin
asiakastapaamiseen. Ajoin lyhyen matkan Ylivieskan keskustaan, sillä
navigaattori näytti, että toinen tapaaminen olisi keskustan ulkopuolella ja
ensimmäisen tapaamisen mahdollisesti venyessä en kävellen ehtisi siirtymään.
Ensimmäinen tapaaminen oli ohi ja lähdin navigaattorin
ohjeistamana ajamaan seuraavaan paikkaan. Käännyin isommalle tielle ja
rajoitusten mukaan nostin nopeuden 80 kilometrin tuntinopeuteen. Hämmästyin,
kuinka navigaattorin metrit hupenivat hupenemistaan, vaikka edessä oli pitkä
pätkä suoraa tietä eikä ainoatakaan rakennusta sen reunoilla. Jatkoin
eteenpäin, kunnes pienen levennyksen kohdalla navigaattori ilmoitti minun
olevan perillä. Hämmentyneenä jatkoin levikkeen ohi ja ajoin seuraavaan tienhaaraan
ihmettelemään navigaattorin ohjeita. Ajoin takaisin päin ja levennyksen
kohdalla, keskellä peltoja, navigaattori ilmoitti minun olevan perillä.
Syötin osoitteen – kyllä, saman osoitteen kuin aiemmin –
uudelleen navigaattoriin ja nyt laite ilmoitti, että pitää ajaa pari kilometriä
keskustaan. Samaan kohtaan, josta juuri aiemmin olin lähtenyt. Ja todella,
seuraava asiakas olisi ollut viereisessä talossa. Turhautuneena
peltokierroksesta kipitin muutaman minuutin myöhässä asiakkaalle. Mukava
tapaaminen sai kuitenkin unohtamaan ylimääräisen maaseutukierroksen.
Ylivieskasta lähdimme iltapäivällä ajelemaan kohti Kokkolaa.
Ilma oli aurinkoinen, vaikkakin tuulinen. Olimme Kokkolassa neljän jälkeen ja
majoituimme Sokos Hotel Kaarleen. Minulla oli jälleen töitä, joten Jii lähti
lasten kanssa tutustumaan kaupunkiin ja etsimään illallispaikkaa. Minä päätin
siirtyä ulos tekemään töitä ja palkitsin itseni samalla kuohuviinilasillisella
tiukkojen asiakastapaamisen jälkeen.
Illallispaikkoja olisi ollut tarjolla useampikin
mielenkiintoinen, mutta laiskoina päädyimme lopulta hotellin alakerran Amarilloon.
Valinta oli ihan hyvä – ruoka oli hyvää, lapset viihtyivät, saimme nautiskella
pitkään ja rauhassa ruoat ja pääsimme lopulta suoraan hissillä huoneeseen
keräämään voimia seuraavaan päivään.
Päivän kilometrit: 92.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti