Luulin, että murheemme olisivat päättyneet remontin valmistumiseen, mutta tuntui, että väännöt olivat vasta alkamassa. Olin yhteydessä omaan asianajajaamme ja kysyin hänen mielipidettään tilanteestamme. Hän ei ymmärtänyt taloyhtiön päätöstä tässä kohtaa lainkaan. Hän kertoi, että jos taloyhtiö tulee esittämään meille vaatimuksen, tulee asia ratkaista tuomioistuimessa, jotta saamme riittävät työkalut asian ajamiseen Myyntimiestä vastaan. Asia todennäköisesti ratkaistaisiin yhdistetyssä oikeudenkäynnissä, mutta tiedossa olisi silti hankala ja kallis oikeudenkäynti jokaisen osapuolen kannalta. Vaikka me voittaisimme taloyhtiön, maksaisimme joka tapauksessa taloyhtiön oikeudenkäyntikuluja itseämme vastaan.
Yhtiökokouksen odottaminen oli piinaavaa. Vielä kesällä
taloyhtiö oli tukenamme ja naapurit odottivat meitä kotiin. Nyt asetelma oli
muuttunut taloyhtiö vastaan me ja se ahdisti vietävästi. Näin kauhukuvia siitä,
miten pitkä prosessi edessä voisi olla. Ja minä kun luulin, että kulunut kesä
ja syksy olivat olleet raskaita.
Yhtiökokouspäivä lähestyi, mutta kutsua ja esityslistaa ei
taaskaan kuulunut. Lopulta tuli taas sen näköinen asialista, että kokouksen
koollekutsumisen laillisuus ja päätösvalta asioiden suhteen oli kaikkea muuta
kuin itsestään selvää. Olen kertonut, että autan mielelläni virallisia
asiakirjoja laadittaessa, jotta ne täyttävät niiltä vaaditut standardit,
mutta jostain syystä puheenjohtaja halusi laatia kutsut ja asialistat itse. Muille
asia oli ok, joten en viitsinyt yksinäni alkaa nillittää.
Kokouksen alkuun puheenjohtaja luki yhtiöjärjestystä ja
kertoi, että taloyhtiöllä on nyt mahdollisuus esittää vaatimus
remonttikustannusten osoittamisesta meille. Osakkaat olivat selvästi hieman
hämillään, mutta osa oli myös jutellut etukäteen. En voi kokouksen sisältöä
tässä kohtaa tarkemmin avata, mutta lopputulos oli, että taloyhtiö päätti olla
vaatimatta kustannuksia meiltä. Sen sijaan vahingonkorvausvaatimus tullaan
esittämään Myyntimiehelle huonosti tehdyn remontin johdosta.
Lopputulos oli meidän kannaltamme oikea, mutta kokonaisuutta
tarkastellen täytyy sanoa, että on pelottavaa, miten ihmiset tekevät päätöksiä
ilman riittävää ymmärrystä siitä, mitä päätetään. Asunto on monelle ihmiselle
kaikkein arvokkain omaisuus, mutta päätöksiä tehdään mutu-tuntumalla ja ilman
riittävää perehtymistä asioihin.
Vielä keväällä ajattelin, että pärjäämme hyvin ilman
isännöitsijää, kun yhtiössä on joku, joka osaa hoitaa samat asiat ilman toista
sataa maksavaa kuukausimaksua. Mutta siinä kohtaa, kun tätä henkilöä ei
kuunnella ja päätöksiä tehdään yhden ihmisen virheellisten käsitysten pohjalta ilman juridista ymmärrystä,
ollaan vaarallisilla vesillä.
Yhtiökokouksen perään kokoonnuimme vielä hallituksen kesken.
Edellisessä hallituksen kokouksessa puheenjohtaja vielä tuumasi, että jos
kustannuksia ei lopulta meiltä vaaditakaan, voidaan vastikealennus käsitellä
uudestaan ja sopia, että meiltä ei esimerkiksi peritä kylpyhuoneen
purkukustannuksista mitään ylimääräistä. Tämä ajatus oli viikossa päässyt
unohtumaan ja nyt puheenjohtaja oli huolissaan osakkaiden yhdenvertaisuuden toteutumisesta,
jos meille annetaan alennusta vastikkeesta. Totesin, että eiköhän
yhdenvertaisuus ole helppo toteuttaa: jos yhtiö aiheuttaa osakkaalle vahinkoa
ja osakkaalle muodostuu vahingonkorvausvaatimuksen mahdollisuus, on toki yhtiön
edun mukaista, jos osakas suostuu sovittelemaan asiaa ja tyytyy vain
esimerkiksi yhden kuukauden vastikealennukseen eikä vaadi sen sijaan puolen
vuoden sijaisasumiskuluja.
Totesin vielä, että vastikealennus oli vaihtoehto
varsinaiselle vahingonkorvaukselle. Kerroin ehdottaneeni sitä, sillä se olisi
mielestäni ollut selkeä vaihtoehto. Totesin, että mitään velvollisuutta ei toki
ollut, mutta tällaisessa tilanteessa kuitenkin mahdollisuus. Puheenjohtajan
mielestä heillä on mahdollisuus vapauttaa meidät vastikkeista ihan koska
tahansa ja halutessaan hallitus voi hankkia meille vaikka auton. Olin
aavistuksen huolissani puheenjohtajan valmiuksista hoitaa tehtäväänsä, jos hän
vertaa vahingonkorvausoikeuden syntyä auton lahjoittamiseen, mutta näin
parhaaksi jättää keskustelun siihen.
Lopulta päätös oli, että vastikealennusta ei myönnetä, sillä
hallitus ei katso vahingonkorjaamisen viivästyneen. Samaan hengenvetoon
hallitus päätti reklamoida urakoitsijalle viivästyneestä urakasta. Allekirjoittanut
kaksinaamainen sitten kysyi, onko miten kohtuullista, että taloyhtiö haluaa
urakoitsijalta hyvityksen urakan viivästymisen takia, mutta meille, jotka
ainoana osapuolena kärsimme viivästymisestä, ei myönnetä alennusta
vastikkeesta, koska vahingonkorjaaminen ei ole taloyhtiön mielestä viivästynyt.
Vastikealennusta vastustaneet olivat hiljaa ja kokous todettiin päättyneeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti