#196: Hallitus on hakoteillä

Ylimääräinen yhtiökokous pidettiin 11.4.2018. Hallitus haki valtuuksia enintään 50.000 euron remonttilainan nostamiseen. Hallitus ehdotti, että korjataan kaikki terassit kerralla kuntoon. Ajattelin, että vihdoinkin joku muukin herää tässä yhtiössä siihen, että niille on tehtävä jotain (#186). Puheenjohtaja esitteli tarjouksen koko yhtiön remontista, jolle tulisi hintaa 62.000 euroa. Ihmettelin suuresti hinta-arviota, joka oli alle kolmasosa siitä, mitä muut urakoitsijat olivat tarjonneet. Varmistin, että urakka oli kilpailutettu ja urakoitsija pätevä. Kyselin yksityiskohtaisia kysymyksiä toteutustavasta ja hallitus vannotti kaikki asiat huomioidun tuossa hinnassa. En voinut uskoa, että urakoitsija pystyy tekemään yhtä laadukasta remonttia kuin muut tarjonneet, mutta enemmistön päätöksellä urakoitsija valittiin tekemään urakkaa. Yhtiökokous antoi hallitukselle valtuudet 100.000 euron lainaan, jotta raha varmasti riittää kaikkeen mahdolliseen, mikä matkan varrella eteen tulee. Sovittiin, että puheenjohtaja tilaa terassiremontin. 

Hallitus muodostettiin uudestaan. Hallitukseen jäivät puheenjohtaja ja Lari, uusina jäseninä mukaan tulivat taloudenhoitajan puoliso Ana, ex-puheenjohtajan asuntoon muuttanut Eki sekä minä. Ehdin olla hallituksesta pois 30 päivää.

Ensimmäisessä hallituksen kokouksessa pyysin, että puheenjohtaja toimittaisi kaiken materiaalin terassiremonttiin liittyen: tarjouspyynnöt, saadut tarjoukset, suunnitelman sekä urakkasopimuksen. Puheenjohtaja toimitti kaiken materiaalin, mitä hänellä oli: yksi sähköposti, jossa hän toteaa urakoitsijalle, että tilaamme työn. Puheenjohtaja kertoi, ettei mitään erillistä sopimusta ole. Sähköposti on hänen mielestään yhtä pätevä. Totesin, että kyllä sähköposti periaatteessa riittää, mutta onko siinä varmasti sovittu sopimusehdoista riittävällä tarkkuudella ja että yleensä näin mittavissa remonteissa tehdään erillinen sopimus. Minulle tuli tunne, ettei kaikki voi mennä hyvin.

Ennen terassiremontin alkua ehdimme tapella pensasaidoista. Yhtiössä heräsi keskustelu vanhan angervoaidan korvaamisesta tuija-aidalla. Hallitus päätti, että vaihdetaan yhtiön välittömään hallintaan kuuluvat angervoaidat kauttaaltaan uusiin. Ana oli sitä mieltä, että osakkaat, joiden takapihoille angervoaidat ylettyvät, pakotetaan maksamaan kustannukset. Kerroin, ettei yhtiö voi tällaista vaatia – joko yhtiö vaihtaa ne kustannuksellaan kaikille, niitä ei vaihdeta kenellekään tai jokainen saa tehdä pihoillaan mitä tykkää. Ana jankkasi, että kaikki vaihdetaan, mutta yhtiö ei kustannuksiin osallistu. Hänen mielestään rikotaan yhdenvertaisuusperiaatetta, jos yhtiö maksaa pensaat, jotka se on päättänyt vaihtaa. Riitely meni jälleen aivan naurettavalle tasolle ja Ana ehdotti jossain vaiheessa, että ”vaihdetaan samalla myös puuaidat vähän hienommiksi taloyhtiön piikkiin, kun ne voi vaikka kullalla päällystää ja timanteilla koristellut olis ihan ihkuja”. Ana vielä toivoi, että käytetään järkeä ja säästetään taloyhtiön rahoja eikä tehdä hölmöjä päätöksiä ja viilata pilkkuja, kun muuten menee hankalaksi. Minulta meni viimeinen kommentti vähän ohi.

Kymmenien viestien ja lapsellisten kommenttien jälkeen lopputulos oli, että yhtiö vaihdatti aidat kaikille ja kustannus oli alle 200 euroa. Koko yhtiön yleisilme muuttui huomattavasti, kun 30 vuotta hoitamatta olleista, villiintyneistä pensaista päästiin eroon.