Mistä Home Story kertoo?

Blogi alkoi mietteistäni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta asunnosta. Miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja mitä kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitää ja kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa? Vahinko on korjattu, mutta story goes on...

Ensimmäiset tekstit kertovat unelma-asunnon löytämisestä, asuntokaupoista ja elämästä muuton jälkeen. Tekstistä 29 eteenpäin käsitellään vesivahinkoa ja sen kartoittamista. Tekstistä 54 päästään vahingon korjaamiseen, joka päättyy tekstiin 92, kun urakoitsija jättää avaimet pöydälle. Sen jälkeen (kuten jo vaihtelevasti aiemminkin) käsitellään sekalaisesti vikalistakorjauksia, ongelmia taloyhtiön kanssa, riitaa asunnonmyyjän kanssa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa mukaan! :)

tiistai 11. lokakuuta 2016

#69: Yhteisymmärrykseen ylimääräisistä töistä

Itseltäni olivat jo keinot loppu, joten otin yhteyttä Kuluttajaneuvontaan ja kysyin, voiko urakoitsija hinnoitella lisätöitä tällaisessa tapauksessa aivan mielivaltaisesti. Kuluttajaneuvonta piti urakoitsijan toimia erittäin kohtuuttomana ja tarjousta reilusti ylihinnoiteltuna. Esitimme tarjouksen myös tuttavapiiriin kuuluville saneeraus- ja lvi-alalla toimiville tutuille ja joku kiteyttikin tarjouksen osuvasti Räisästen (=kuvitteellinen sukunimemme) ryöstötarjoukseksi. SM Oy:ltä näytti unohtuneen täysin, etteivät kyseessä ole yksittäiset työt vaan kaikki työ tehdään samassa tilassa. Tunteja oli tähän nähden roimasti liikaa. Lisäksi urakkaan kuuluva vanhojen kalusteiden asennus ja muut poisjäävät työt tulisi hyvittää meille ja vähentää lisätyösummasta.

Totesimme urakoitsijalle, että emme missään nimessä hanki tarvikkeita heidän kauttaan. Kerroin, että säästämme yli 1 500 euroa tilaamalla tuotteet vaikka suoraan valmistajilta OVH-hinnoilla – ja keskittämällä ostoksiamme säästämme vieläkin enemmän.

Pate epäili jossain vaiheessa, että ulkopuoliset tarjoukset on pyydetty valmiille laattapinnoille ja näin ollen tarjoukset alittivat heidän laskelmansa. Korjasin, että asentajat ja urakoitsijat ovat kyllä käyneet paikan päällä katsomassa, mitä esimerkiksi ammeen tai varaajan asennus kyseistä hetkestä eteenpäin maksaa, ja huomioon on otettu kaikki vaadittavat sähkö- ja putkityöt.

Onneksemme myös pyysimme useampia tarjouksia, sillä lämminvesivaraajan vaihdon kanssa kävi varaaja-asiantuntijan käynnin myötä ilmi, että saunaan asennettava varaaja ei ole riittävä tarpeisiimme. Vaikka uusi varaaja on paperilla saman kokoinen kuin vanha, käytännössä lämpimän veden riittävyys on huomattavasti vähemmän. Vaakamallinen varaaja nimittäin toimii eri tavalla kuin pystymalli eikä vaakamalli hyödynnä lämmintä vettä koko kapasiteetillaan. Asentaja myös epäili, ettei 300 litrainen varaaja edes mahtuisi saunaan. Siinä sitä olisi oltu, kun olisi tilattu SM Oy:ltä yli 5 000 euron lisätyönä varaajanvaihto ja olisimme saaneet loppuelämämme palella kylmässä kylvyssä veden riittämättömyydestä johtuen.

Pate ei avannut 2 500 euron urakkahinnan kasvua enää, mutta ehdotti seuraavana päivänä, että pitäisimme pienimuotoisen työmaapalaverin. Tämä sopi meille oikein hyvin, keskustelisin mielelläni kasvotusten yrityksen hinnoittelupolitiikasta. Paikalle olivat tulossa myös SM Oy:n toinen osakas Jokke sekä taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja.

Tapasimme maanantaina 15.8. kotonamme. Lapset saimme hetkeksi hoitoon ja pystyimme Jiin kanssa keskittymään remontin läpikäymiseen urakoitsijan kanssa. Varsinaista selvitystä kohtuuttomille kustannuksille he eivät osanneet sanoa, mutta Jokke myönsi suoraan, että hyöty, jonka he kalusteista ja tarvikkeista saavat, menee heidän pussiinsa ja kuluttaja maksaa yhteistyökumppanin suositushinnan SM Oy:lle. Patelle oli aiemmin ollut iso ongelma, jos hankimme tarvikkeet itse, mutta Jokelle asia oli samantekevä ja näin ollen päätimme, että toimitamme kaikki kalusteet itse. 

Tapaaminen sujui hyvässä hengessä. Jokke oli ollut erittäin asiallinen ja mukava alusta asti, mutta Patella tuntui olevan jotain antipatioita meitä kohtaan. Tapaamisessa hän tyytyi enimmäkseen tuijottamaan kengänkärkiään.

Saimme tapaamisessa sovittua, että lisätyölistalta jätetään pois toisen suihkun, pyyhekuivaimen ja lasitiilien asennus sekä varaajan siirto. Lasitiiliseinän tilalle otamme tavallisen suihkuseinän, jonka hankimme itse. Toimitamme itse myös laatat. Myös kaikki muut kalusteet eli allas- ja peilikaapin sekä saunanoven ja tähtitaivasvalot toimitamme itse. Ja tietysti sen ammeen. Jokke vielä lupasi, että he tarkistavat tarjottuja urakkahintoja ja palaavat asiaan.


Parin päivän päästä Pate palasi sähköpostilla ja pyysi kuittaamaan, että tilaamme heiltä ammeen asennuksen, tähtitaivaan asennuksen sekä laatoituksen isommalle laatalle. Vastasin, että nämä ovat ok. Lisäksi kysyin, milloin seuraavien tarvikkeiden tulee olla työmaalla: suihkuseinä, amme, laatat, allas- ja peilikaappi, saunanovi, valot ja alakerran tuulikaappiin tulevat kattopaneelit. Pate kiitti tilauksesta ja kertoi, että laatat voisivat olla työmaalla 29.8. alkavalla viikolla ja muut tavarat sitä seuraavalla. Fiilis oli mitä mainioin, asioista oli järjettömän veivauksen jälkeen päästy kaikkia tyydyttävään lopputulokseen ja kohta olisimme kotona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti