Osa elintarvikkeiden lisäaineista on niin yleisiä, ettei niitä meinaa edes tunnistaa lisäaineiksi. Myönnän, että olen lukuisia kertoja törmännyt tuoteselosteissa esimerkiksi muunnettuun tärkkelykseen ja lesitiiniin, jotka tuntuvat olevan niin yleisiä, että olen kuvitellut niiden olevan pakollinen ainesosa käytännössä kaikkea suuhun pantavaa.
Toinen itsenäni hämmentävä asia on ”lisäaineettomat”
elintarvikkeet, joiden tuoteselosteet sisältävät kuitenkin yhtä sun toista
omasta mielestäni lisäaineeksi luokiteltavaa ainesosaa. Varsinkin
leikkeleosasto on kunnostautunut tässä asiassa ja tarjolla on esimerkiksi HK:n
lisäaineeton palvikinkku tai Huhtahyvän lisäaineeton kinkkuleike. Tuoteselosteissa
vilahtelee kuitenkin perunatärkkelys, aromit, vesi, mausteuutteet, acerolauute,
luontainen aromi, hydrolysoitu kasviproteiini, rapsiöljy ja mausteet, joten
millä perusteella tuotetta saa lisäaineettomana mainostaa? Toinen jo pidempään
yleistynyt ilmaus on ”ilman turhia lisäaineita”, joka minua jopa vähän
huvittaa.
Olen suunnitellut leikkelelihasta luopumista kokonaan, mutta
Jii vierastaa ajatusta. Marisin jo aiemmin leikkeleiden surkeista
lihapitoisuuksista, mutta jossain määrin positiivinen löytö oli Lidlin
kalkkunafileeleike, jonka lihapitoisuus on peräti 97 prosenttia. Loput 3
prosenttia ovat suola, mausteet, rypälesokeri, hydrolysoitu kasviproteiini
(maissi, rapsi), stabilointiaineet (difosfaatit, natriumsitraatit),
happamuudensäätöaine (natriumasetaatti), hapettumisenestoaine
(natriumerytorbaatti), säilöntäaine (natriumnitriitti). Minulle on vielä vähän
mysteeri, onko parempi syödä korkean lihapitoisuuden tuotetta useilla
lisäaineilla vai vähemmän lihaisaa tuotetta vähemmillä lisäaineilla.
Toistaiseksi olen nostanut tuon lihapitoisuuden kärkeen ja kieltämättä tuo
Lidlin leike omaan suuhun parhaimmalta myös maistuu.
Keräsin tähän muutamasta lähteestä vielä vähän karkeaa
lisäainejaottelua sekä eri lisäaineiden tarkoitusta. Itselleni lisäaineryhmät
olivat tuoteselosteista tuttuja, mutta ikinä en ole niiden perimmäistä
tarkoitusta enempää ajatellut.
Arominvahventeet: Arominvahventeen tehtävä on saada
makuaisti tulkitsemaan elintarvike maukkaammaksi kuin se olisi sen
valmistukseen käytettyjen köyhien ainesosien perusteella. Jos elintarvike on
liian vähäisten ainesosien tai kovakouraisen tuotantoprosessin vuoksi maultaan
huonoa eikä mausteet riitä saamaan siitä riittävän maukasta, valmistaja joutuu
turvautumaan arominvahventeisiin. Tavallisin on natriumglutamaatti (E 621),
jota on sen terveyshaittojen takia alettu karttamaan. Tilalla käytetään usein
hiivauutetta.
Aromit: Aromien tehtävänä on luontaisten makujen
jäljitteleminen tai makuelämyksen korostaminen. Ensimmäinen on tarpeen, kun
tuote sisältää lähinnä tärkkelystä, rasvaa ja ehkä makeutusaineita tai sokeria.
Makuelämystä taas täytyy korostaa, jos ruoan maku on liian laimea luonnollisten
raaka-aineiden heikkolaatuisuuden tai vähäisyyden vuoksi. Aromit luokitellaan
yleensä keinotekoisiin, luontaisten kaltaisiin sekä luontaisiin aromeihin. Rajanveto
perustuu enemmän aromin valmistustapaan kuin siihen, mitä aineet sisältävät. Keinotekoiset
ja luontaisten aromien kemiallinen koostumus on joskus täysin sama.
Emulgointi- ja stabilointiaineet: Emulgointiaineella saadaan
tasainen seos esimerkiksi öljystä ja vedestä tai muista aineista, jotka eivät
yleensä sekoitu keskenään. Stabilointiaine huolehtii siitä, että tämä seos säilyy
koko tuotantoprosessin ajan. Tavallisin emulgointiaine on lesitiini, jota
käytetään lukuisissa tuotteissa (muun muassa suklaassa, leivonnaisissa,
huulipunissa, saippuoissa). Lesitiiniä eristetään kasveista, eläimistä,
kananmunien keltuaisesta tai eläinten (sika, nauta, poro) aivoista,
selkäytimestä ja keuhkoista.
Hapettumisenestoaineet: Hapettumisenestoaineella lisätään
elintarvikkeen säilyvyyttä estämällä rasvan härskiintymistä ja värin ja maun
muutoksia niiden joutuessa tekemisiin hapen kanssa. Pääasiassa kaikki
valmistetaan synteettisesti, vaikka esimerkiksi askorbiinihappoa (E 300)
esiintyy luontaisesti hedelmissä ja vihanneksissa. Monissa rasvoja sisältävissä
teollisissa tuotteissa sekä jauhotuotteissa, lisäravinteissa ja purukumissa
esiintyy kiistanalaista butyylihydroksianisolia (E 320) sekä
butyylihydroksitolueenia (E 321).
Kuten sanottu, opiskeltavaa riittää vielä. Enkä minä aio miksikään
ruokahihhuliksi alkaa (vaikka äiti minua ituhemmoksi haukkuukin), mutta hieman
kriittisemmän lähestymistavan olen elintarviketeollisuutta kohtaan ottanut. Muutama
kaverikin on huolissaan, mitä minulle uskaltaa tarjota, kun olen alkanut niin
tarkaksi. Syön edelleen ihan samalla tavalla kuin ennenkin, mutta tietoisuus
vaikuttaa ennen kaikkea omiin valintoihini kaupassa.
Asioilla on monta puolta, kuten tästä Reijo Raatikaisen tekstistäkin voi huomata. Kaupassa valitsen kuitenkin mieluummin luomun
luonnonjogurtin, jonka ainesosaluettelossa komeilevat vain pastöroitu
luomumaito ja hapate kuin saman valmistajan hedelmäpommin, jonka
ainesosaluettelosta löytyvät pastöroitu maito, sokeri 5,6 %, persikka 4 %,
vadelma 1 %, aprikoosi 1 %, sakeuttamisaineet (muunnettu maissitärkkelys,
guarkumi), väri (seljanmarjatiiviste), aromit, hapate ja D-vitamiini.
Miksiköhän jogurtin nimi on muuten hedelmäpommi? Sokeria on sama määrä, joten
yhtä osuva voisi olla sokeripommi. Vaan menisiköhän samalla tavalla enää
kaupaksi?
Nyt loppuu lisäainehöpinät vähäksi aikaa :) Huomenna kerron
teille tapahtumarikkaasta viikonlopustani – siinä sitä oli taas käänteitä kerrakseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti